Käsitöiden kertomaa

Viime tiistaina kokoushuone Peimarin täytti iloinen puheenpulputus, kun innokkaat käsityöihmiset muistelivat käsitöitään. Monille se ensimmäinen käsityömuisto liittyi kouluun – patalapun virkkaamiseen, ruokaliinaan ompelemiseen tai sukan neulomiseen. Kaikilla rakkaus käsitöihin ei ole syttynyt sillä ensimmäisellä silmäyksellä, mutta jossain vaiheessa ovat käsityöt vieneet mennessään.

Paikalla olleet muistelivat, mitä kaikkea on tullut vuosien varrella kokeiltua. Uskomaton lista niistä syntyikin! On ommeltu, neulottu, kudottu, kirjottu, nyplätty, valmistettu haarukkapitsiä, tehty rottinkitöitä ja pajutöitä, maalattu posliinia… Taitavissa käsissä on syntynyt niin lastenvaatteita kuin kansallispukuja, lakananpitsejä ja sängynpeitteitä kaikista villasukkapareista puhumattakaan!

Ja ihmekös se, että valmista on syntynyt. Yksi kertoi tehneensä käsitöitä junassa työmatkalla Turkuun, toinen sanoo käyttäneensä yövuoron hiljaiset hetket käsitöiden tekoon. Monet tarttuvat käsityöhön television ääressä ja useimmilla käsityö on aina mukana matkalla. Ehkä sitä ei tule tehtyä pistoakaan, mutta mukaan työ pitää ottaa! Kaiken varalta.

Mainokset

Taitoa tuhannen vuoden takaa

Jaana Riikonen viikinkipuvussa.
Jaana Riikosen erikoisalaa ovat rautakauden tekstiilit. Viikinkiajan pukuun pukeutuneena hän esitteli kuulijoille kuvakavalkadin rautakauden löydöistä ja niiden pohjalta toteutetuista replikoista.

Kärest pitäen -hankkeen ensimmäinen luentoilta on onnellisesti ohi. Illan aihe, Taitoa tuhannen vuoden takaa – Mitä rautakauden löydöt kertovat muinaisesta käsityötaidosta? tempaisi kuulijat mukaansa niin, että lähes kaksi tuntia hurahti kuin siivillä.

Arkeologi Jaana Riikonen johdatti meidät maailmaan, jossa kädentaidot olivat selviytymisen edellytys. Kaikki elämässä tarvittava piti valmistaa käsin joko itse tai taitavaksi tiedetyltä tekijältä tilaten.

Kädentaitoja on tarvittu jo kivikaudella, jolloin tarve-esineet valmistettiin useimmiten läheltä löytyvistä materiaaleista eli kivestä, puusta, tuohesta, luusta tai nahasta. Pronssikaudella mukaan tuli ensimmäinen metalli, pronssi, josta valmistettiin lähinnä luksusesineitä kuten partaveitsiä.

Rautakauden taidoista Jaana Riikonen kertoo seuraavaa:

Rautakaudella talon naisväki valmisti vaatteet ja muut tarvittavat tekstiilit, miehille kuuluivat puutyöt ja kylän seppä työsti raudasta ja pronssista työkaluja, aseita ja koruja. Elämän perustaidot, kuten langan kehrääminen ja kankaan kutominen, opittiin vanhempien työtä pienestä pitäen seuraamalla ja mukana tehden. Siten taidot ja niihin liittyvä hiljainen tieto siirtyivät sukupolvelta toiselle. Esimerkiksi värttinällä kehrääminen oli paljon aikaa vievä työvaihe, joka täytti talvikauden pimeät aamu- ja iltapuhteet. Jokainen tyttö sai opetella kehräämään heti, kun värttinä pysyi kädessä.

Kankaankudontatekniikka on todennäköisesti tullut Lounais-Suomeen Skandinaviasta saapuneiden siirtolaisten mukana jo pronssikaudella (1700–500 eKr.). Näin vanhoja tekstiilejä ei meillä ole säilynyt, mutta sen aikaisissa ruukunpalasissa on tekstiilipainanteita. Tiedot rautakauden tekstiileistä perustuvat hautalöytöihin. Vuoden 1000 tienoilta alkaen siirryttiin kristinuskon vaikutuksesta hautaamaan vainajat polttamatta, mutta vainaja puettiin edelleen vanhaan tapaan parhaimpiinsa ja hänelle annettiin hautaan mukaan myös työkaluja ja aseita. Kangas ja muu orgaaninen aines (esimerkiksi tuohi ja nahka) ovat säilyneet maassa yleensä vain silloin, kun ne ovat olleet korujen tai pronssispiraalikoristeiden yhteydessä, sillä näiden metallisuolat estävät hajottajamikrobien toimintaa.

Tekstiilien jäänteistä on tunnistettu esimerkiksi ikivanhoja skandinaavisia kankaiden ja nauhojen valmistus- ja huolittelutapoja. Varsinais-Suomessa yleinen käsityötekniikka rautakaudella oli myös kinnasneulalla ompelu, joka sittemmin puikoilla neulomisen myötä hävisi täältä kokonaan, mutta säilyi edelleen elinvoimaisena Itä-Suomessa. Suomensukuisille kansoille ja balteille yhteistä oli tapa koristella vaatteita näyttävillä spiraalikoristeilla. Niitä valmistettiin ohuesta metallilangasta kierretyistä pikkukierukoista.

Lankojen värjääminen oli yksi erikoisosaamista vaatineista taidoista. Kotoisia kasveja käyttäen värjättiin keltaisen, vihreän ja ruskean sävyjä, mutta erityisen arvostettuja ja haluttuja olivat tummansininen ja vahva punaruskea väri. Niiden aikaansaaminen vaati värjäriltä suurta taitoa ja kokemusta. Sinisen värjäämiseen tuotiin Keski-Euroopasta kuivattua värimorsinkoa, joka oli kallista kauppatavaraa. Vahvaa punaruskeaa väriä puolestaan saatiin käymismenetelmän avulla tanniinipitoisista, tiettyjen puiden ja juurien kuorista. Tummaa, lähes mustaa väriä syntyi, kun samat langat värjättiin ensin siniseksi ja sitten punaiseksi.

Koristeellinen veitsentuppi
Naiset kuljettivat vyötäisillään veistä ja tuppea. Vaikka veitsi oli pieni, tupen piti olla näyttävä: leveä ja koristeellinen. Riikonen vertasikin tuppea nykynaisen merkkikäsilaukkuun, josta varakkuuden näkee ensisilmäyksellä.

Jokaisen naisen tuli rautakaudella hallita käsityötaidot, mutta se jolla oli erityistaipumuksia, käytti varmasti kykynsä hyväkseen ja teki tilaustöitä myös muille, kenties kiersi vauraimmissa taloissa käsityöläisenä. Tähän viittaa esimerkiksi se, että Varsinais-Suomesta eri kalmistoista löytyneet taidokkaimmin kuvioidut lautanauhat saattavat olla saman kutojan valmistamia.

Aseitten ja työkalujen raaka-aineeksi yleistyi jo ennen ajanlaskun vaihdetta rauta, jota valmistettiin paikallisesta suo- ja järvimalmista. Kotimaiset sepät takoivat raudasta ensimmäiseksi kestäviä sirpin ja viikatteen teriä. Myöhemmin seppien taidot kehittyivät niin, että he loivat ja valmistivat myös omaperäisiä koruja ja esimerkiksi säiläkirjoituksin varustettuja miekkoja, joita aiemmin on pidetty kalliina tuontiaseina.

Ei voi kuin ihailla sitä taitoa ja kekseliäisyyttä, millä esi-isämme ja -äitimme ovat tarvitsemansa esineet valmistaneet. Materiaalit on valittu huolella, muodot ovat tarkoituksenmukaisia ja koristelut kauniita.

Tapahtumien viikonloppu

Kärest pitäen -hanke osallistui lauantaina 26.8. Paimiossa järjestettyyn Jokipuistotapahtumaan. Hanketiedon lisäksi kojullamme oli tarjolla mahdollisuus askarrella ruusu vaahteranlehdistä. Tällä kertaa ruusut olivat vihreitä – ruskalehdet loistivat hankekoordinaattorin ulottumattomissa puiden latvoissa.

Tuulisesta ja sateisesta säästä huolimatta tapahtuma oli houkutellut jokirantaan ihan mukavasti väkeä. Kiitos mukavista juttuhetkistä ja kannustuksesta kaikille kojullamme poikenneille!

OLYMPUS DIGITAL CAMERASunnuntaina hanke järjesti Käsityömuseo Miilassa yhteistyössä Paimion opiston kanssa makramee-työpajan. Kolmituntisen non stop -pajan aikana parikymmentä innokasta käsityöihmistä kävi tutustumassa solmujen saloihin. Opettajana toimi Tuija Muntola, joka ihan kärest pitäen näytti, miten makrameen perusolmut syntyvät.

Päivän aikana valmistui useita avaimenperiä ja kokeiluun pääsivät myös pannunaluset, hiuspannat ja kellonnyörit. Välillä solmut tuottivat tuskaa, mutta kuulosti siltä, että kipinä syttyi monen solmuilijan mieleen. Ehkäpä solmuiluharjoitukset jatkuivat illalla kotona?

Kärest pitäen -hanke on pyörähtänyt käyntiin!

kankaankudontaaPaimiossa Käsityömuseo Miilan suojissa on kesän aikana alkanut perinteisiä käsityötaitoja tallentava hanke. Kärest pitäen -hankkeen keräämät tiedot ja taidot välitetään käsityöharrastajien ja -ammattilaisten käyttöön mm. kurssien, painetun julkaisun ja näiden nettisivujen kautta.

Hankkeen päätavoitteena on saada talteen ja välittää vanhoja työtapoja mahdollisimman monipuolisesti. Tietoja saadaksemme teemme haastatteluja ja järjestämme muisteluhetkiä. Etsimme siis perinteisten käsityötapojen taitajia, jotka voisivat kertoa ja näyttää, miten työ on ennen tehty. Näin toivomme saavamme talteen jo unohtumassa olevat työtavat, mallit ja niksit, oli kyse mistä tahansa käsityöstä: kankaankudonnasta, tuohitöistä, luudanteosta, veneenveistosta…

Oletko Sinä etsimämme taitaja tai tunnetko sellaisen? Olisiko aika tallentaa suvussanne kulkenut taito jälkipolville? Ota yhteyttä, niin mietitään, miten parhaiten saaamme tiedon talteen!

Toivomme löytävämme monta ihanaa ihmistä, jotka kärest pitäen opettavat meille paikallisen käsityöperinteen saloja!